Tillman

Tillman

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Hablo-ryhmä



Ajattelin  vähän  tutkia mahdollisuuksia tajunnan laajentamiseen tulevia eläkepäiviä silmällä pitäen.. Uuden puuhastelun pitäisi tietenkin olla degeneroitunutta, ympäristöä säpsäyttävää ja kuitenkin  sen pitäisi olla laillisuuden rajoissa.

Kokeilin sukututkimusta ja onnistuin räjäyttämään pankin

Jo ensimmäisen kuukauden aikana olen  rikkonut  muutamaa lakikirjassa olevaa lakia. Sen lisäksi olen havainnut sen, että suurta haittaa ei ole, vaikka kirkonkirjat ovat monin paikoin sodissa ja kapinoissa  poltettu, jälkesi  näkyvät edelleen, tai harmillisesti eivät näy silloin kun niiden pitäisi näkyä.

Eräs  sukulainen minua johdatti nimittäin huumeesta toiseen. Juuri kun olin hullaantunut ja saanut viimein selvää kirkonkirjojen kummallisesta  ruotsista yhden sanan siltä, toisen täältä,  tämä sukulainen kertoi paljon kiinnostavampia  asioita  geeneistäni.

Äitini isän kautta kuulemma  kuulun harvinaiseen  " habloryhmään" ja sen vieläkin harvinaisempaan alaryhmään. Koko asia on  edelleen sangen mystinen minulle. Jos  tätä  pitäisi  verrata johonkin kokemukseen, niin lähinnä tulee mieleen se hetki kun  viisi vuotiaana huomasin osaavani lukea ja huomasin sen, että maailmassa on aika älyttömästi salaperäisiä tekstejä, joita lukemalla pääsee selville salaperäisistä asioista.

Olen tullut lapseksi  jälleen. Tunnustan.

Henkilöstösihteeri  vakuutti tänään, että jäljellä on enää 62 seikkailuhimoani kahlehtivaa työpäivää. Tässä iässä vain harvat pystyvät tekemään geenidemonstraatioita aidoilla geeneillä. On siis simuloitava ja seikkailtava habloryhmissä.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Tauti kaataa

Sähkötyksen opiskelussa aikoinaan mielle sanat olivat tärkeitä. Tauti kaataa - sanonta  piti ohjata aivot  jollekin  tietylle  merkkiyhdistelmälle. Sokerilla oli toinen merkitys ja niin edelleen.

Tässä iässä tauti kaataa petiin. Tarkemmin sanon oksentelin koko viime yön. palkinnoksi olen tosin saanut  maukasta sinistä suklaata ja Jaffaa  mielin määrin. Niillä on tuskin mitään kliinistä vaikutusta tähän onnettomaan tilaan. Saattaa kuitenkin olla, että reliktinä ne tuovat sairaalle vanhukselle pienen palan  turvallisuutta niiltä ajoilta, jolloin  itse oli pieni ja noita herkkuja saattoi äidiltä saada, jos  tauti yltyi aivan mahdottomaksi.

Kuolevat sotilaatkin huutavat  hädässään äitiä.

Nyt tuo kauhea mahatauti näyttää jälleen kaivavan puukolla sisukalujani. Toivomme hartaasti, että Jaffa ja suklaa eivät mene hukkaan, vaan pysyvät sisällä. Huominen työpäivä saattaa minun tapauksessani laukaista psykosomaattisen  ulostusreaktion. Elimistö hylkii jo nyt työtä, vaikka vielä pitäisi jaksaa painaa eteenpäin

Ehkä menen taas oksentamaan.


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Ajankohtaista

Tänä vuonna kuuluu julkisesti muistella punakapinan aikaisia hirmutöitä. Kuuluu muistella niitä molemmilta puolin ja vieläpä näyttävästi. Yksi aidaksella lyöminen ei pisteitä paljon nosta. Pää edellä avannossa uittaminen  antaa muistelijalle on vähän repectiä, Parasta olisi kuitenkin, jos muistelija  löytäisi tarinan, jossa on 15 vuotias ammuttu ja saman ikäinen ampunut. Ja mitä rikkaampi uhri, sen parempi.

On siis menossa kapianaikaisten asioiden aktivointimalli.

Isäni kertoi  viikonloppuna  sukumme edesottamuksista " kansanvaltaisessa" Satakunnassa talvella 1918. Isoisä oli 15 vuotiaana ollut ensimmäisen maailmansodan  linnoitustöissä venäläisten  palkkalistoilla. Kovasti oli nuori mies ahertanut, sillä 1917 kesällä hän oli ostanut palkkarahoilla polkupyörän. Siihen aikaan pyörän hankinta oli nuorelle miehelle iso saavutus, sillä pyörät maksoivat  noin 50  miehen päiväpalkkaa, joka oli noin 3 -4 markkaa päivässä. Sataviisikymmentä olis summa, jolla olisi päässyt myös Ameriikkaan siirtolaiseksi. Isosiäni päätti kuitenkin sijoittaa polkupyörään.

Kun kapina alkoi, alkoivat myös takavarikoinnit. Isoisäni oli kaukaa viisaana päättänyt 100 vuotta sitten purkaa polkupyöränsä yksiin osiin, jotta se ei takavarikko-porukkaa olisi kiinnostanut.

 Häntä oli tultu hakemaan kaartiin oikein miehissä eräänä talvisena päivänä. Hän oli kieltäytynyt  semmoiseen joukkoon liittymisestä. Polkupyörän olivat kuitenkin takavarikoineet ja vieneet sen osat viljasäkissä  revolutsionin edistämiseen.

Kovin montaa kaveria ei isoisä ollut 1918 syksyllä takaisin  saanut. Polkupyörä,  kahden kuukauden  tili, ja kaverit  häipyivät suuren sotakirnun  syövereihin. Harva oli kuulemma tullut takasin .

Lapsenlapsen tilanne on oikeastaan  polkupyörän suhteen sama. Ei ole polkupyörää, vaikka nykyisin sen voisi hankkia yhdellä - kahdella päiväpalkalla. Ameriikkaankin pääsisi noin  neljällä päiväpalkalla. Sielläkin tultu käytyä vain kerran. Kovin on pojanpoika paikoilleen jymähtänyt. Sukset sentään liiterissä on, mutta harrastusta ei.

Ja lopuksi tältä paikalta. Ajantäytelehdistö on pari päivää jo kantanut murhetta siitä, mihin päiväkotiin nuori-herra Niinistö menee ? Ja mistä tämä saa  leikkikaverit itselleen. ? Uusavuttomille taivastelijoille  voisi  vastata runoilija Risto Rasan sanoin:


Kun pieni lapsi nukkuu
se täyttää koko huoneen

Jotenkin noin se muistaakseni meni. Presidentin virka-asunnossakin on ensi viikolla  hieno tunnelma. Vanhemmat kulkevat huoneissa korostetun varovaisesti. Lennulle selvitetään asiaa juurta jaksain ja pojan ääniä kuunnellaan hymyssä suin ja sanattomina.



Polkupyörä vietiin mieheltä, joka asettelee kuvassa silmälasejaan.

lauantai 3. helmikuuta 2018

65



Presidentti-parille on syntynyt  poikavauva !  Onnittelemme syvästi omasta ja edustamani  koulutuskuntayhtymän puolesta. Minulla tosin on jäljellä työpäiviä vain 65, joten  kohta lähitulevaisuudessa joudun onnittelemaan vain itseni puolesta.

Sukua kun ollaan, niin tapoja pitää muistaa noudattaa.

Sukutukijoiden tutkimusten mukaan olen presidentin yhdeksäs serkku. Se ei tarkoita  suurta sukua, vaan kaukaista yhteyttä. Serkut ovat serkkuja, pikkuserkut toisia serkkuja ja pikku-pikkuserkut  kolmansia serkkuja.

Minä olen yhdeksäs - serkku. Että sillä tavalla. Vaimoni taas ei ole Niinistön suuntaan mitään sukua. Tätä asiaa en ole kuitenkaan kovasti tuonut esille, sillä minulla on laajlti kokemusta sen kaltaisesta avioliittokeskustelusta

Ja välttelystä toiseen välttelyyn. En ollut perjantaina torilla hillumassa työttömien ahdistelun  lopettamisen puolesta. Olen  lujasti sitä mieltä, että sekä  työllisiä, että työttömiä pitää patistella ja ahdistella työntekoon entistä enemmän. Pelivaraa näyttää olevan. Ja puhun nyt itsestäni.

 Osa-aika eläkeläisenä teen  jäljellä olevat viikot edelleen 60 %  osa-aikatyötä. Teen kuitenkin kaikki entiset työni, nyt vain  vähän nopeammin ja vasemmalla kädellä ja oikopolkuja noudattaen. Tuhoan esimerkiksi 90 % minulle saapuvasta sähköpostista lukematta sitä, tai edes avaamatta sitä. Muinoin olisi katsottu kummeksuen henkilöä, joka työntää silppuriin 9 virkakirjettä kymmenestä ja menee sitten sen  yhden kirjeen kanssa toimistoon. Nyt sellaista pidetään jopa suotavana.

Ja kun eläköidyn, tuskin tilalleni otetaan uutta henkilöä. Luulen, että koneisto selviää loistavasti ilman minua ja tuottaa edelleen tehokkaampaa  palvelua.

Olin muuten tänäänkin opetustyössä. Opetin paria hyvää ystävää panemaan. Hiki siinä tuli ja aikaa kului koko lauantaipäivä. Yksi nainenkin oli mukana, mutta hän lähti  ostoksille  siinä vaiheessa, kun mäski oli huuhdeltu. Opiskelijat olivat  tarkkoina ja terävinä. Tuloksen saatiin 20 litraa hyvää belgialaista ale - olutta.  Moneen kertaan  päivän aikana siunasimme  kuuluvasti oppimisen ihmettä ja sen ihanuutta.